Mitä on nämä äänet mun ympärilläin?

 

Syyskuussa saarivaltakunta käy hiljaiseksi. Aamuisin ei enää kuule lokkien ja tiirojen kirskuntaa. Moottoriveneillä kulkevat enää vain muutamat kalaan menijät ja sieltä tulijat ja kalankasvatuslaitoksen väki. Hiljaisuus saa  aikaan herkät korvat. 

Aamuissa kauneinta ovat aaltojen äänet. Jos tuuli on leuto, voi ikkunan ja oven avata ja kuulla veden. Jostakin veden päältä kuulee toisinaan joutsenpariskunnan lentoonlähdön. Siivet lyövät ensin hitaasti ja sitten nopeutuen ja pian sekin ääni etääntyy.

Päivällä luonnossaliikkuja kuulee metsän rasahdukset. Jostakin lähtee peura pakoon, jossakin harakka lähtee lentoon. Käpytikka naputtaa jossakin puuta. Yksi siellä ja toinen täällä.

Illan pimetessä huomaa tuulen. Joskus se ujeltaa, joskus humisee, joskus puuskat osuvat johonkin, joka kolahtaa. Muutaman kerran vuodessa syys- ja talvimyrsky nostattavat vedet ja pyörtävät puita juuriltaan. 

On ihmeellistä, kuinka sama luonto, joka myrskyssä sekoittaa ilmat ja vedet voi seuraavana aamuna olla hiljainen ja saada meren pinnan peilityyneksi.

Mikä on sinulle rakkain maisema? Milloin jokin luonnossa sai sinut ällistymään? 

Rakennan metsään polun, jonka varrella on tehtäviä. Jokainen tehtävä palauttaa sinut parhaitten muistojesi äärellä. Jaetaan ne, sillä luonto hoitaa ja luo yhteyttä.

Tämä teksti liittyy luonnossa tapahtuvaan Myötnteisen muistelun tunnepajaan.