Kirjeitä Ahvenanmaalta

 Kun suomalaiselta kysytään, mikä on hänen lempipaikkansa, vastaa moni sen olevan paikka luonnossa. Usein lempipaikkaan liittyy veden elementti. Lempipaikka on paikka, jossa voi kokea sielun lepäävän.  Lempipaikka on paikka, joka on piirtynyt mieleen niin, että sinne voi  palata muistelemallakin.  Lempipaikka voi  vaihtua. Lapsuuden lempipaikka voi olla eri kuin aikuisuuden. Haahuilen luonnossa usein. Maaseudun lapsella oli tilaa haahuilla. Reviiri liikkua oli laaja. Vanhemmat opettivat  vaarapaikoista, mutta maltillisesti. Kesällä oli hyvä kulkea kumpparit jalassa käärmeiden varalta tai ainakin tömistellä  metsään  mennessään. Laitureille tai rantakivikoille ei saanut mennä yksiin hyppelemään. Siinäpä ne ohjeet oikeastaan olivatkin.  Lapsuudessa luontoon meneminen oli tutkimista, joskus vetäytymistä omiin oloihinsa, joskus seikkailunhalua ja mielikuvitusleikkiä. Linnunsulan löytäminen oli kiehtovaa, maja puussa oli pakopaikka kaiken mieltäpa...

Juhannusmuisto 2020 Juhannusaattona ajelimme Brändön kylien juhannussalkoja katselemaan. Torsholman illassa salon ääressä oli tunnelmaa. Näytti siltä, että koko kylä oli saapunut salkoa koristelemaan. Me ohikulkijatkin saimme tulla tunnelmaan mukaan. Juhannussalkoperinteeseen liittyy monenmoista symboliikkaa. Ahvenanmaalainen juhannussalko on jopa 25 metriä korkea masto, johon on kiinnitetty ristikkoiset pienat. Juhannussalon elävyys syntyy puiden lehdistä punotuista koristeista, jotka symboloivat vehreyttä ja hedelmällisyyttä. Eri kylissä salot eroavat jonkin verran toisistaan. Salon äärellä voikin miettiä, mitä tämän salon koristeet kuvastavat. Tuovatko ne esille merenkulkua, kalastamista vai maanviljelyä. Usein ylimpänä salossa on koristeena miekkaileva puu-ukko, joka symboloi ahkeruutta ja yritteliäisyyttä. Puu-ukon alapuolella tuulen mukana pyörivät pienet purjeveneet, jotka kuvastavat merenkulkua. Joissakin saloissa on myös kruunuja koristeina, mutta kaikissa liehuu viiri Ahve...

  Aina ei voi paistaa. Pilvisinä päivinä lähden luontoon monimuotoisuutta katsomaan. Aurinkoisina päivinä katse vaeltaa kimmeltäviin merimaisemiin ja luonnon yksityiskohtien tarkastelu unohtuu.  Jåsholmassa  kulkijan katse kiinnittyy puihin, nisäkkäiden jälkiin sekä tikkojen kuorimiin ja hakkaamiin puunrunkoihin.  Kallioilta tai lintutornista voi seurata vesilintujen ja päiväpetolintujen elämää.  Tuttavani on nimennyt Jåsholman polut leikkisästi esteradaksi, rantatieksi ja koivupoluksi. Esteitä edustavat myrskyjen polulle lennättämät suuret oksat ja kaatuneet puut.  Rantatie tai oikeasti rantapolku polveilee kallioilla ja kaislikon reunalla. Koivujakin matkalla on. Useassa Ahvenanmaan kunnassa on toteutettu vuosin 2014-2020 EU:n maaseudunkehittämisohjelman myöntämin avustuksin erilaisia hankkeita. Jåsholman luontopolku on Brändön kunnassa  14 000 eurolla toteutettu hanke. Tukea projektiin on myönnetty n. 9000 euroa. Jåsholm on luontopolku heille, jotka...

                                                  Tämä  kirje on Jurmosta.  Siitä toisesta Jurmosta. Pienestä kylästä Ahvenanmaalla. Jurmon kylä on punainen, keltainen ja vähän valkoinenkin. Punaisten ja keltaisten talojen lomassa puikkelehtii kylätie. Mutkien takaa kurkistelee vuohia, kanoja ja lampaita. Niityllä seisoo Ylämaan karjan sarvipäät. Leppoista, kiireetöntä, suorastaan ajatonta. Jurmossa piilee yllätys. Yllätys on se, että Jurmon luontopolku on karu ja  kaunis kuin Lapin korpi.  Korkealla mäntyjen ja jäkälien peittämällä kalliolla rantatien laidunmaiden  leppoisa ja valoisa tunnelma muuttuu yhtäkkiä korpien kuiskinnaksi.  Mielikuvissani näen ilveksen istumassa kalliolla. Mäyrän kurkistamassa kivikosta. Havumetsässä on hämärää ja vihreää. Jostakin pilkistää meri. Istahdamme luontopolun reunaan retkipöydän ääreen. Juomme vet...

  Tänään paattimme nokka kääntyi kohti Lappon saarta.  Huhtikuun puolivälin aamu oli tyyni ja aurinkoinen lähteä liikkeelle veneellä yhteysaluksen sijaan.  Lappon kylä uinui aamuauringossa kauniina punaisine rakennuksineen. Vierasvenesataman laiturit olivat vielä vieraita veneitä vailla. Ihan hiljainen kylä ei kuitenkaan ollut, sillä Lappon uniikilla frisbeegolf- radalla tehtiin kunnostustöitä. Lappon satamassa, minigolf-kentän kulmilla, on lähtöpaikka  5 km:n pituiselle luontopolulle. Polku polveilee jylhissä kalliomaisemissa, vie kylän juhannussalon juurelle, koukkaa havumetsän läpi rämeikköön, takaisin kallioille ja lopulta kylätielle. 5 km:n matka voi hyvinkin muodostua useamman tunnin patikoinniksi, sillä kulkijalle avautuu paikoin niin kauniita maisemia, että niitä ei saata kiireellä ohittaa.  Lappoon ei kannata tulla kiirehtimään. Kiireen kanssa kulkee vain onnensa ohi. Kesällä Lappossa on vilkas vierasvenesatama, joka tarjoaa majoitus-, kauppa-, kahvila-...

  Pikkasen sumussa on menty viime viikot. Joskus on ollut sellainen olo. Tunnen usemman yrittäjän, uraihmisen, äitiys- tai isyysvapaalla olevan, graduntekijän tai jossakin asiassa intohimoisen, jota  toimi, tehtävä tai kutsumus vie siihen malliin, että välillä on ihan sumussa. Ilmatieteenlaitos määrittelee sumun näin: Sumussa näkyvyys jää alle kilometrin. Sakeassa sumussa on vaikea nähdä edes sadan metrin päähän.   Sumuilla on myös nimiä. On siirtymäsumu, säteilysumu, sekoitussumu ja haihtumissumu. Ulkosaaristo tuntee kaikki sumut. Oma ukkini, molempien sotien veteraani, ammattikalastaja Pohjanmaan rannikolla, antoi minulle aikanaan viisaan elämänohjeen.  - Jos alkaa jokin asia elämässä ahdistaa, niin tule tänne meren henkheen. Ota sumusi mukaan ja lähde saaristoon.  Täällä on tilaa hengittää ja hengähtää. "Sumun syntymisen ennustamisessa täytyy huomioida siis monia asioita, mikä tekee siitä niin haastavaa. Vielä haastavampaa voi kuitenkin olla sumun jo syn...

Tunteetkin ansaitsevat tulla tunnetuksi Minulla on tunteita, jotka haluavat tulla tunnetuksi. En ole ehtinyt tuntea kaikkia tunteitani.  On ollut kiire. Olen siirtänyt jotkut tunteeni odottelemaan. Ei ole ollut sopivaa aikaa ja sopivaa tilaa tuntea kaikkia tunteita. Jotkut ovat jääneet odottelemaan. Tuntemattomat tunteet haluavat tulla tunnetuksi. Jos en anna niille mahdollisuutta, ne vahvistuvat omalla tavallaan, muistuttavat, että hei, tunne meidät. Jos saisit aikaa ja tilaa  tuntea jonkun kätketyn, kätkeytyneen tunteesi,  niin mikä tunne se olisi? Mikä on odotellut, uinunut pinnan alla, siirretty sivuun. Suru, helpotus, mikä? Kuljen  kallion suojaan, syrjäiselle laiturille, lempeään lehtoon ja annan tunteen tulla. Siihen liittyy ihmisiä, tapahtumia, koettua, sanottua ja sanomatonta. Ei ole kiire mihinkään. Tunne tekee itseään tunnetuksi. Alan hahmottaa taas itseäni.

  - Ahvenanmaalla puut on niin ihania käppyröitä! Näin sanoi tuttavani, kun kerroin hänelle tehneeni tutkimusmatkaa Jåsholman kävelypolulle ja löytäneeni sieltä aivan ihmeellisiä puita. Ihania käppyröitä, kolhoja töröttäjiä, tuulen tuivertamia. Iltahämärässä jotkut puut näyttävät joskus  jopa vähän pelottavilta. Jåsholma on saari, jonka ympäri kulkee n. 3 km pitkä luontopolku. Polku kulkee kallioiden päällä, rantaviivalla, katajikossa, mäntyjen, koivujen, saarnien ja haapojen väleissä. Saaren puut inspiroivat. Kulkiessani mietin, mikä näistä puista on kärsivällisin, mikä sisukkain, mikä ylväin, mikä vaatimattomin.  Saaren korkeimmalta kohdalta näkee kaus. Ja kaukana näkyy loputtomalta vaikuttava luotojen ja karikkojen jono. Lähellä jalkojen alla on jykevä kallio. Meitä metsissäkulkijoita on monenlaisia. Minä olen haahuilija. Kuljen käppyräiseltä puulta toiselle. Ihailen haavan pinnan jäkälää, tervalepän pieniä käpyjä, katson kauas ja katson lähelle, vahva kallio jalkojen ...

 Kävelen hiljaisen kylämaiseman läpi.   Vuodenaikojen vaihtelu pukee muuttumattoman kylämaiseman eri asuihin. Samoin tekevät vuorokaudenajat.  Sydäntalvella kirkkolaituri on liukas ja harmaa ja sen vieressä jyrkkä kallioseinämä on jään peitossa. Kesällä laiturilla voisi istua loputtomiin tähyämässä kaukaisuuteen. Aamuauringossa vanhan höyrylaivalaiturin puinen penkki kylpee auringossa ja iltapäivällä siihen jo olisi liian viileä istahtaa. Kuljen mietteissäni kirkkolaiturilta Pyhän Jaakobin kirkolle.  Ajattelen niitä saaristolaisia, jotka ovat aikanaan lähteneet  torpistaan veneineen kohti kirkkoa, pakanneet eväät matkaan ja nostaneet lapset kyytiin.  Kirkkolaiturilla on tunnistettu toisten veneet, vaihdettu kuulumisia ja kävelty yhtä matkaa kellojen kuminassa.  Jotkut ovat tulleet tietä pitkin. Sitä samaa tietä, jota pitkin Vanha Postitie kulki Pietarista Tukholmaan ja Tukholmasta Turkuun. Vanhasta Postitiestä on  vieläkin muistona virstanpyl...