Kirjeitä Ahvenanmaalta

    Istun ahvenanmaalaisen kodin puutarhassa.  Kotiin rakennetaan parhaillaan jotakin uutta, mutta minä olen vanhan perässä.  Kulttuurimaisemaltaan rikkaassa kunnassa on kyliä ja kylissä taloja, joissa on vaalittu kulttuuriperintöä. Tänään saan olla vieraana sellaisessa.  Selailemme yhdessä kansiota. Kyselen höyrylaiva Wellamosta ja Arandasta ja niiden kulkureiteistä Manner-Suomen ja Ahvenanmaan välillä. Löytyy vanhoja kuvia ja laivojen aikatauluja. Kansiosta löytyy myös  lehdestä talteen kopioitu artikkeli mystisesti kadonneesta Kaljaasi Vernasta.  Uteliaisuuteni herää, sillä lehtijutusta selviää, että Galaesen Vernan onnettomuudessa menehtyi 24 ihmistä ja onnettomuuden syy vaikuttaa jääneen epäselväksi.  Ennen onnettomuutta Vernasta oli tehty havaintoja Brändön ja Kumlingenin vesillä.  Kokemukseni  Vernasta rikastuu, sillä tässä ahvenanmaalaisessa kodissa on Vernan pienoismalli. Alkuperäinen Verna lepää merenpohjassa jossakin. Valokuva...

Istun portailla kahvikuppi seuranani, koirakaveri jaloissani ja kuuntelen.  On sunnuntai ja kevät. Tiirojen tirskunnan ja lokkien kirkumisen lomasta kuulen, kun jossakin kiekuu kukko. Kylän toisella laidalla soivat kirkonkellot.   Oma  aikuisiän elinpiirini on  osunut pitkälti Kehä kolmosen, Lahden moottoritien, Tuusulan moottoritien ja Helsinki-Vantaa lentokentän  äänimaisemiin. Ympäristönsä ääniin tottuu siten, että jonnekin toiseen ympäristöön siirtyessään voi kokea nukahtamisen vaikeaksi, kun tutun surinan tai hurinan sijaan kuuleekin vain harvoin  auton äänen  tai ei sitäkään.  Luonnossa kuulee ääniä, jotka rauhoittavat mieltä. Sateen tasainen ropina,  pakkaslumen narina kenkien alla, pikkulintujen kevätkonsertti, aaltojen osuminen rantaan tai sulavan  jään kumahtelu on harmoniaa ja kuulostaa turvalliselta kuin äidin sydänäänet lapsivedessä kelluvalle ihmisen alulle. Luonnonäänet tarjoavat aivoille myös yllätyksiä ja yllätykset...