Kaljaasi Verna
Istun ahvenanmaalaisen kodin puutarhassa. Kotiin rakennetaan parhaillaan jotakin uutta, mutta minä olen vanhan perässä. Kulttuurimaisemaltaan rikkaassa kunnassa on kyliä ja kylissä taloja, joissa on vaalittu kulttuuriperintöä. Tänään saan olla vieraana sellaisessa.
Selailemme yhdessä kansiota. Kyselen höyrylaiva Wellamosta ja Arandasta ja niiden kulkureiteistä Manner-Suomen ja Ahvenanmaan välillä. Löytyy vanhoja kuvia ja laivojen aikatauluja. Kansiosta löytyy myös lehdestä talteen kopioitu artikkeli mystisesti kadonneesta Kaljaasi Vernasta. Uteliaisuuteni herää, sillä lehtijutusta selviää, että Galaesen Vernan onnettomuudessa menehtyi 24 ihmistä ja onnettomuuden syy vaikuttaa jääneen epäselväksi. Ennen onnettomuutta Vernasta oli tehty havaintoja Brändön ja Kumlingenin vesillä. Kokemukseni Vernasta rikastuu, sillä tässä ahvenanmaalaisessa kodissa on Vernan pienoismalli. Alkuperäinen Verna lepää merenpohjassa jossakin.
Valokuvailen höyrylaivojen aikataulut, tutkin tämän tilan vanhoja hylkeenpyyntivälineitä ja kuvailen puisia verkkomerkkejä, joiden tilatunnukset muistuttavat riimukirjoitusta. Talon rouva palaa arjen puuhiinsa ja minä ajelen kotiin.
Ripustan pyykit ja tähyilen samalla merelle. Kulkiko Verna matkustajineen jostakin tästä? Mitä laivalle mahtoi tapahtua? Läheisellä kirkkomaalla on muistomerkki heille, joille merestä on tullut hauta. Kun kielot ovat kukassa, kerään kimpun ja lasken sen Vernan haaksirikossa menehtyneiden muistolle.
Kommentit
Lähetä kommentti