Ketun jäljet lumessa

 


Kirjakaupassa silmääni pistää kaunis luontopäiväkirja.  Jätän sen  ostamatta, vaikka ajatus luontopäiväkirjan pitämisestä houkuttaakin. Itseni tuntien tiedän, että päiväkirja jäisi laatikon perälle ja se harmittaisi. Oma luontopäiväkirjani syntyy kuvista. Vuodenkierto ja pienet luontohavaintoni tallenetuvat puhelimen valokuviin. Sieltä ne näen ja ajatukseni pukevat kuvat sanoiksi, jos se on tarpeen.

Luonto on luova tapahtumajärjestäjä. Harmaana pikkupakkaspäivänä vein itseni ulos.  Matka vei niille kallioille, joilla on turvallista kävellä liukkaammallakin kelillä. Kallioiden koloihin syntyy kauniita katoavia taideteoksia veden ja pakkasen yhteistyönä. Vesi, jää, kallio, aurinko, pakkanen,  tuuli, vesi, jää, kallio, aurinko, pakkanen, tuuli. 

Selailen kuviani.Menneen talven tapahtumat  kietoo yhteen vesi, jää, kallio, aurinko, pakkanen, tuuli. Lumeen piirtyneet ketun jäljet rikkovan kaavan. Selviytyjä ylittää suvereenisti niin talven kuin jäätynen meren selänkin.

Joskus on hyvä kulkea luontoon. Antaa aikaa itselleen ja ajatuksilleen. Pohtia omia jälkiään. Niitä, joita on tarponut kuin umpihangessa raskain saappain ja niitä, jotka on askeltanut keveinä aikoina. Ketun vahvuus on sen taito sopeutua, ehkä tyytyäkin. Mikä on minun? Mikä on sinun? 

Teksti liittyy Vahvuuksien jäljillä- tunnetaitopajaan, johon voi osallistu Brändön saarella tai jonka voi tilata haluamaansa luontokohteeseen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohjoisella linjalla - matkantekijöitä yhteysaluksilla

Jåsholm- luontopolku heille, jotka haluavat kulkea omia polkujaan

Hyvää juhannusta! Glad Midsommar!