Kohtaamisia

   

Tällä viikolla  minulla oli ilo opastaa Lapista  Brändöhön matkannutta ryhmää.

GreenCare-suuntautuneena ympäristökasvattajana  opastamani retket ovat usein luonto-opastukseen ja hyvinvointiin painottuvia. Kuuntelen mielelläni ennakkoon  opastettavan ryhmän ajatuksia siitä, mitä he toivovat  opastuksen sisältävän.  Näin on hyvä, sillä Brändön luonto tulee saada kokea mahdollisuuksien mukaan muutenkin kuin bussin ikkunasta katselemalla. Tosin Brändön punaiset tiet kulkevat siltojen yli läpi kauniiden maisemien, joten toki luonnon jatkuvaa näyttelyä voi kokea niinkin, jos aikaa jalkautumiseen on vähän, mutta ihanaa olisi, jos matkaajilla olisi aikaa kiireettömiin kohtaamisiin ja kokemisiin.



Pohjoisesta saapunutta ryhmää kiinnosti kasvit.  Ahvenanmaan maakuntakukka kevätesikko on jo kukkimisensa lopettanut, mutta orjanruusut, mäkitervakot, apilat, kurjenpolvet, angervot ja hiirenvirnat kukkivat pientareilla ja pähkinäpensaat valmistautuvat kantamaan satoaan.  Rannoilla voi nähdä meriastereita kasvamassa rantavedessä.  Tämänkertaisen opastuksen aikana saimme piipahtaa paikalliseen puutarhaan katsomaan, kuinka voi yhdistää luonnonkukkia ja perennoita kauniiksi kokonaisuudeksi ja tavata paikallisen viljelijän.

Brändön asukkailla on runsaasti hiljaista tietoa kotiseudun luonnosta ja elämästä saaristossa ennen ja nyt. On ilo olla saada luomassa tilanteita, joissa matkailija saa jakaa luonnon ja kulttuurin suomia kokemuksia  paikallisten asiantuntijoiden kanssa.  Paikallisen tuottajan lapset esittelivät matkailijoille oman kylän tuotteita sujuvasti kaikilla osaamillaan kielillä.  Se yhteinen kielikin löytyi, sillä varsinkin Tornioin suunnalta tulleet matkaajat olivat tottuneet asioimaan myös ruotsin kielellä.  Pihapuutarhansa vieraille ystävällisesti avannut paikallinen rouva sai omista omenapuistaan kertoessaan nähdä myös matkailijoiden kuvia heidän omenapuistaan. Kohtaaminen tuotti iloa puolin ja toisin.








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohjoisella linjalla - matkantekijöitä yhteysaluksilla

Jåsholm- luontopolku heille, jotka haluavat kulkea omia polkujaan

Hyvää juhannusta! Glad Midsommar!